Ennen kuin lähden huomenna purkamaan tuntojani pelaajista, on pakko ottaa kantaa siihen, miten pudotuspelien edetessä Tepsin otteita kommentoitiin. Tai siis, miten Tepsin otteita ei kommentoitu, vaan keskityttiin vastustajien analysointiin. Okei, saatoin syyllistyä tähän itsekin, mutta sillä ei ole väliä. Sillä on väliä, miten urheilumediassa kommentoitiin TPS:n menestystä.

Lukko – TPS 0-4

Lukon pelit lähtivät alaspäin jo maaliskuussa, kuntopiikki oli ajoitettu väärin, oltiin tyytyväisiä runkosarjan kolmanteen sijaan. Pelaajat olivat väsyneitä, ratkaisupelaajilla oli vammoja. Kovanen puuttui puolustuksesta. Jos olisi ollut Vehanen maalilla, olisi Lukko mennyt heittämällä jatkoon.

JYP – TPS 2-4

Kärpät väsytti JYP:n niin, että Tepsin oli helppo edetä finaaliin. Pelaajat väsyivät sarjan edetessä. Ratkaisupelaajia kuormitettiin liikaa. Jarkko Immosen poissaolo vaikutti ylivoimapeliin. Pihlmanin poissaolo vaikutti.

Niinpä niin.

HPK – TPS 1-4

Peli on harvinaisen selvä. 15 pudotuspeliottelua, 3 tappiota. Finaalien jälkeen toimittajatkin heräsivät, koska HPK kaatui suhteellisen helposti. Ei ollut kyse Lukon, JYP:n tai HPK:n huonoudesta. Oli kyse siitä, että TPS oli vain ylivoimainen vastustaja tämän kauden pudotuspeleissä näille joukkueille. 15 ottelua on paljon. Runkosarjassa TPS meni usein tällaisessa ottelumäärässä ylös ja alas moneen kertaan. Tällä kertaa taso pysyi melko samana koko ajan.  Tepsi oli murskaava.

Turha on puhua näiden joukkueiden huonoudesta, mikä auttoi TPS:n mestaruuteen. Juttu on vain niin, että TPS teki nämä vastustajat huonoiksi olemalla niin hyvä. Tepsillä oli eväät näiden joukkueiden kaatamiseen, mutta nämä joukkueet eivät taas kyenneet kaatamaan Tepsiä.  

Tuloksena on mestaruus loistavalla pelaamisella. Deal with it.