Varoitus: tämä teksti sisältää paljon mustavalkoista hurmosta.
Tämä on paras aika vuodesta
Ikkunasta tulvii sisään viileää ilmaa
19.4.2010
Pelikello näyttää aikaa 20:00. Pelaajat siirtyvät pukukoppiin ihmisten taputtaessa. Harvoin sitä on Turkuhallissa kuullut yleisön taputtavan erän päättymisen jälkeen. Tilanne on 2-0. 40 minuuttia jäljellä, eikä kahden maalin johto ole mitään vielä. Kuitenkin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.
25:06 JYP iskee maalin. Kollektiivinen pelko hiipii puseroon, tästäkö se nyt lähtee. Jos JYP tasoihin tulee, sitten on vaikeaa. Hetken näyttää jo pahalta, kunnes…
26:26 Kajaanilaisketju värkkää maalin. Elämänsä kevättä pelaava Hattunen ohjaa Skålbergin loistosyötön maaliin. Täydellinen kuittaus JYP:n maalista. 3-1 Hattunen (Skålberg, Virtala).
30:59 Hidas ja kankea (mutta hyväkätinen) Marko Mäkinen purjehtii JYP:n alueelle ja puolittaisella lyöntilaukauksella upottaa kiekon maaliin Tuokkolan avustuksella. Tuuletuksena kopautus nyrkillä sydämeen ja sormi kohti taivasta. Ilmeisesti siinä maalissa purkautui jotain muutakin. 4-1 Mäkinen. Tuokkola saa tarpeekseen.
33:07 2 vs. 1 –hyökkäys päätetään komeaan maaliin. Hämäläinen kiskaisee kiekon ensimmäisen kerran maalille tulleen Sinuhe Wallinheimon taakse. Pelissä alkaa olla lopun alkua. 5-1 Hämäläinen (Birner, Suominen).
34:41 Ja JYP:n pyristely lopetetaan lopullisesti, ellei se sitten ole jo loppunut. Ylivoimalla Vaha kiskaisee kiekon häkkiin ja olo on epätodellinen. 6-1 Vahalahti (Nordlund, Filppula) yv.
***
Ja niin siinä vaan käy, että TPS menee jääkiekon SM-liigan finaaleihin. Niin juuri, finaaleihin. 6 vuotta sitten oltiin viimeksi mukana niissä karkeloissa ja tuloksena oli hopeaa. Sen jälkeen alkoi aivan katastrofaalinen aikakausi. Pudottiin säälipleijareissa muistaakseni ainakin Pelicansille ja HIFK:lle. Talous oli kuralla, pelaajia ei kiinnostanut. Koko olemassaolo oli vaakalaudalla. Ei koskaan tiennyt, koska syntyy seuraava huhu konkurssista.
Ei tilanne nytkään ole niin hyvä kuin menneinä vuosina, mutta on tämä silti aivan uskomatonta. 10 vuotta sitten TPS voitti edellisen kerran mestaruuden ja sitä ennen oli hienoja hetkiä. Ne mestaruudet olivat hienoja, mutta silti tällä hetkellä tämä finaalipaikka tuntuu kyllä vähintään yhtä hienolta, kun ottaa kaikki ne vaikeudet huomioon. Aika syvällä ollaan oltu ja nyt pelataan mestaruudesta joukkueella, jota veikkailtiin keskikastin alapuolelle sarjassa. Ja nyt on pyyhitty Lukko ja JYP tieltä. Huhhuh. Tätä asiaa ei oikein vielä pysty käsittelemään. Ja silti olisi niin paljon sanottavaa. Toivottavasti pian on vielä enemmän sanottavaa, mutta se tuntuu jo todella epätodennäköiseltä.
Maajoukkuetta ja seurajoukkuetta on niin vaikea verrata keskenään, mutta silti seurajoukkueen menestys tuntuu paremmalta. Siihen joukkueeseen kiintyy itse niin kovin runkosarjan aikana, kun seuraa paikan päältä, televisiosta, radiosta tai netistä 58 ottelua. Siinä näkee vaikeita hetkiä ja hienoja pelejä. Näkee yksittäisten pelaajien heikkoja ja hienoja hetkiä. Seurajoukkueen kanssa eletään suurin osa vuodesta, maajoukkueen kanssa vain pari viikkoa. Huom! En minä maailmanmestaruudesta valittaisi, enkä muutenkaan maajoukkuetta dissaa, mutta seurajoukkue on aina hieman tärkeämpi. Molemmat ovat tärkeitä.
Olen viime aikoina löytänyt itsestäni aika paljon individualistia. Mutta… Koulussa ensimmäinen vastaan tullut ihminen kantoi TPS:n kaulaliinaa, harjoitusryhmässä edessä istuneet pojat puhuivat pelistä ja itsekin vieruskaverini kanssa puin peliä ja jälkitunnelmia. Niinä hetkinä tuntee olevansa osa jotain suurempaa. Kaiken tämän materialismin ja aineellisen kulutuksen riemukulun keskellä on hienoa saada nauttia jostain tunteesta, joka seuraa mukana ja jota ei voi rahassa mitata. Se tunne ja yhteisöllisyys on tällä hetkellä hienoin tunne ja asia missään.
Siihen oloon melkein pakahtuu,
kun tuntuu että voisi vain itkeä
Vaikka ei ole suruja,
vaikka kaikki on kunnossa
