4-2, 5-0, 1-0, 4-2 = 4-0. Ja me ollaan välierissä. Kuka olisi uskonut. En minä ainakaan.

En ota kantaa siihen, mihin Lukon peli kaatui. Tai siis otanpa. Me oltiin vaan niin hyviä. No, en kommentoi Lukon otteita sen enempää, kuin että mihin katosi runkosarjan Lukko? Ja sitä ihmettelen, miten Rauli Urama voi tällaisen pettymyksen jälkeen pitää "hyvänä" suorituksena pudotuspeleihin pääsyä. Pudotuspeleihin ei voi lähteä pelaamaan tyytyväisenä siitä, että ollaan pudotuspeleissä. Pitää asettaa uusi tavoite. Varmasti Lukollakin on ollut tavoitteena mitali, ehkä jopa mestaruus, mutta nyt loppui potku. Se siitä.

No, seuraavassa hajanaisia ajatuksia tämän päivän pelistä. 4-2 (Virtala, Erkinjuntti, Nordlund, Skålberg tilastojen mukaan), katsojia 11 820.

Tämän päivän pelissä jännitys tuntui välillä. Sitä olisi voinut leikata. Kannustaminen meni välillä puuroksi. Kolmannessa erässä, noin 15 minuutin kohdalla, kun ratkaisuhetket olivat käsillä, huomasi sen jännityksen oikein hyvin.  Mutta samalla hetkellä yleisö heräsi huutamaan raivoisasti. Huomasi, että vaikka kaikkia jännitti varmasti yhtä paljon, haluttiin näyttää, että no, joukkue olemme me.

Maaleja juhlin itse kuin viimeistä päivää. Tassut ylös, pomppu pystyyn ja huutoa kurkku suorana. No, ei se koko ottelu niin suurta juhlaa ollut. Minua jännitti aivan hirveästi. 1-1-tilanteessa olin huolestunut. 1. erätauon tuijotin eteeni ja ihmettelin. Kolmannessa erässä annoin jo ajatuksen karata siihen, että me oikeasti saatetaan voittaa tämä.

Lopussa yleisön reaktio oli mahtava. Viimeisellä minuutilla kannustettiin seisten. Rantapallosade oli ennennäkemätön. Suuri osa ihmisistä jäi vielä seisomaan, kannustamaan, huutamaan ja juhlimaan. Kenelläkään ei ollut kiire pelin päättymisen jälkeen pois. Ihmiset hymyilivät toisilleen ja tuulettivat voittoa. Autojonossa kukaan ei ollut ilkeä tai kiilannut. Poikalauma juhli liput, paidat ja itsensä auton ulkopuolella. Siis roikkuivat ikkunasta. Jossain vaiheessa jono oli niin hidas, että jalkakäytävältä aivan vieras ihminen kävi antamassa high fiven.

Voi Nordlund! Koko kauden olen minäkin, kuten moni muukin, arvostellut Mastoa. Masto on ollut sylkykuppina, mutta nyt pleijareissa ei meinaa uskoa, kun näkee Maston otteet. Itse varmuus. Ja tänään vielä komeaakin komeampi maali. Lopussa Masto oli Leggion ja Sweattin kanssa vielä pitkään kiittämässä yleisöä. Ja kaikki se sonta, jonka hän on saanut niskaansa. Huhhuh.

Nyt saa sitten rauhassa vähän aikaa katsoa muiden joukkueiden pelaamisia ja valmistautua välieriin. Pitää palautua näistä jännittävistä hetkistä. Ja latautua seuraaviin jännityksiin. Huh. Olisi paljon sanottavaa, mutta en saa mitään ulos. Niin suuri juttu tämä on. Niin ja kiitos Lukolle siististä sarjasta. Nabbin taklaus oli ainoa ottelusarjan ikävä temppu, mutta muuten tämä ratkaistiin pelaamalla. Hienoa.

Kiitos TPS. Tämä on parasta, mitä olen pitkään aikaan kokenut. Jääkiekko- ja etenkin TPS-fanina pelon ja jännityksen tunteet ovat välill ä aivan valtaisia. Joskus sitä miettii, että olisi paljon helpompaa olla, jos ei seuraisi jääkiekkoa (tai muita urheilulajeja). Samalla kuitenkin tajuan, että jos näin olisi, jäisivät myös kaikki onnistumisen ja onnellisuuden tunteet kokematta. Ja näitä parempia asioita ei juurikaan ole.

ps. Kuva tai pari tulossa. Ehkä.