Vielä kerran, osa 3 ei ole edes vielä valmistumassa tietokoneen uumenissa. On ollut niin paljon muuta hoppua.

Jalkapallon MM-kisat on päättymässä aivan juuri, mutta en ole niistäkään mitään kirjoittanut. Enkä kirjoita nytkään. En ole saanut kisoista mitään kovaa kirjoitusintoa tai -aihetta. Pakko se kai on myöntää, että takki on aika tyhjänä SM-liigakauden jäljiltä. VIELÄKIN!

Yksi syy tietysti sille, miksi en ole saanut samaa kirjoitusvimmaa päälle futiksen MM-kisoista on se, että näissä karkeloissa ei ole sellaista suosikkia, jota kannustaisin henkeen ja vereen. Ei ole omaa suosikkijoukkuetta, ei ole maanmiehiä taistelemassa sijoituksista. Nautin vaan pelien katselemisesta ilman suurempia tunneryöppyjä. Aina tietenkin löytyy joukkue, jota kannustan, mutta en samalla intensiteetillä kuin kannustaisin Suomen maajoukkuetta. Näissä kisoissa onkin menty enemmän sen mukaan, että kenen ei haluaisi voittavan. Tietenkin on ollut omat suosikit, mutta esimerkiksi huominen finaali on enemmän sitä, että en halua Espanjan voittavan. Niin ja onhan Arjen Robben ihan huikea, joten Hollannille peukut.

No, palaan vieläkin SM-liigakauteen. Tänään lenkillä mieleen tuli taas se mestaruusilta. Siis ollaanhan tässä oltu hallitsevia mestareita jo monta kuukautta, mutta vieläkin se tuntuu ihan ihmeelliseltä. Siinä lenkillä mestaruuden voittamista miettiessäni häkellyin niin, että aivan oikeasti pudistin päätäni ihmetyksestä.

Nyt katsoin Jatkoajasta Suomenmestarin kausi kuvina -kuvakoosteen. Linkki. Siitä tulee mieleen kaikkea mukavaa. Aivan ensimmäisestä kuvasta tulee mieleen eräs alkukauden ilta. Tepsi oli voittanut monta peliä peräkkäin, ja peli kulki kuin unelma. Birner oli ihan huikeassa tikissä ketjukavereidensa (Suominen, Uusikartano) kanssa, eikä pysäyttäjää silloin näkynyt. Silloin yhden pelin jälkeen makasin sängylläni pimeässä silmät kiinni ja ajattelin Tepsin otteita. Silloin oikeasti tuntui siltä, että tätä joukkuetta ei pysäytä mikään. Silloin kehitin päässäni mielikuvan siitä, että TPS voittaa mestaruuden. Näin sieluni silmin Kanadamaljan kultakypärä-Birnerin käsillä. Annoin tämän kuvitelman viipyä mielessäni muutaman sekunnin, sen jälkeen pudistin päätäni ja aloin nukkua.

Äh, osa 3 on pakko kirjoittaa pian.

Tepsi sai puolivälierien jälkeen aika kauan odotella tulevaa vastustajaa – muut ottelusarjat eivät menneet ihan niin nopeasti kuin Länsirannikon kaksintaistelu. Kun selvisi, että vastaan tulee JYP, oli melko sekavat tunnelmat. Ensimmäisenä pintaan nousi kiukku viime vuodelta. Höyry nousi korvistani jo pelkästä Risto Dufvan ajattelemisesta. Sen jälkeen sain pientä uhoa päälle aina välillä: nyt me näytetään niille! Ja samalla pelotti aivan vietävästi.

10.4.2010 JYP-TPS 4-2

No tämä sarjahan alkoi niin huonosti kuin vain sarja voi alkaa. 3 minuuttia pelattu ja omissa soi. Viime vuonna Tepsi voitti ensimmäisen Jyväskylän pelin, ja ajattelin, että tässä sarjassa on mahdollisuus, jos pystytään heti ryöstämään Jyväskylästä voitto.  No, Tepsi oli aivan unessa ensimmäisessä pelissä. Sarjan kannalta näytti todella huonolta, koska JYP oli selvä ennakkosuosikki. JYP pelasi hyvin, ja TPS tuntui palanneen runkosarjan tasolle.

12.4.2010 TPS-JYP 2-1

Uusi tilanne TPS:lle, ottelusarjassa tappiolla. Yleisömäärä oli dramaattisesti pienempi kuin Lukko-peleissä, mutta pelikin taisi olla maanantaina.  Vähän pelotti, että kääntääkö turkulaisyleisö nyt kelkkansa, kun oma joukkue ei voittanutkaan, eikä johda ottelusarjaa. TPS kuitenkin onnistui vääntämään voiton pelistä, vaikka viimeiset kymmenen minuuttia puolustettiin ja heitettiin kiekkoa keskialueelle. Lee Sweatt jatkoi tärkeiden maalien sarjaansa. Ottelun jälkeen oli taas vaihteeksi tämä-ei-onneksi-mene-suoraan-neljässä –tunne, mutta toisaalta jossain syvällä sykki sellainen olo, että ei halua tyytyä pronssiotteluun. Ottelun jälkeen hallilta poistui tyytyväisiä ja helpottuneita ihmisiä.

14.4.2010 JYP-TPS 4-0

Ja mina kun toivoin, että TPS olisi ollut valmiina tähän otteluun. No, taas Jyväskylään mentiin ihmettelemään. Tämän pelin jälkeen otti aivan suunnattomasti päähän, sillä alkoi näyttää siltä, että JYP menee tästä jatkoon, koska TPS ei pysty hyvään peliin Jyväskylässä. Ei mitään kerrottavaa jälkipolville.

15.4.2010 TPS-JYP 4-3 ja.

Hirrrrrmuisen tärkeä ottelu, enkä päässyt sitä näkemään. Tappiolla TPS olisi todella veitsi kurkulla. Voitolla saataisiin ainakin vielä yksi kotiottelu. Oli melkeinpä pakkovoiton paikka, koska JYP ja katkaisumahdollisuus Jyväskylässä olisi voinut olla melko tekemätön paikka. Sain tekstiviestejä pelin kulusta. Muistan huokaisseeni helpotuksesta 2-2-tasoituksessa, mutta heti seuraavassa vaihdossa tullut JYP:n johtomaali sai aikaan todellista epätoivoa. En uskonut TPS:n enää nousevan. Sieltä TPS kuitenkin väänsi itsensä tasoihin väkisin ja vei lopulta pelin jatkoajalla. En meinannut uskoa tietoa siitä. Pääsisin näkemään vielä ainakin yhden kotipelin. Ja mikä tärkeintä, tuon joukkueen sisukkuus ja itseluottamus selkisi tämän pelin jälkeen. Videon perusteella tunnelma on ollut hieno. Lisäksi ottelu on tarjonnut kaikkia mahdollisia tunteita.

17.4.2010 JYP-TPS 1-2

Oli pakko vääntäytyä television ääreen katsomaan kolmatta Jyväskylän peliä. Nyt TPS:n oli oltava alusta saakka hereillä. Ja niinhän se olikin. TPS ratkaisi ottelun kuuden ensimmäisen minuutin aikana. Hyvä, että olin Halosen maaliin mennessä sohvalle ehtinyt. Muutaman minuutin päästä Masto ohjasi kiekon kauniisti maaliin. Johto oli aikainen mutta riittävä. JYP kavensi ottelun, mutta TPS pystyi pitämään johtonsa. TPS oli kuin olikin vienyt voiton Jyväskylästä, joten nyt koko sarja oli kääntynyt ympäri. Ratkaisumahdollisuus olikin Tepsillä. Kahden päivän odottelu tuntui liian pitkältä…

19.4.2010 TPS-JYP 6-1

Lähdin otteluun aivan täpinöissäni ja hermostuksissani. Koko päivän ajattelin vain kokoonpanoja ja peliä. Pelaajat esiteltiin ensimmäistä kertaa huikealla tavalla. Kuuluttaja sanoi pelaajan etunimen, ja yleisö vastasi huutamalla pelaajan sukunimen – kuin Keski-Euroopan futismatseissa! Jo pelkästään sen kokeminen sai onnelliseksi.

TPS aloitti näyttämällä, että tänään voitetaan. Pari minuuttia ja Plihal vei TPS:n johtoon. Ennen erätaukoa Skålberg lisäsi johtoa. Yleisö oli aivan täpinöissään. Voittoa odotettiin ja vaadittiin, mikä kuulukin em. videopätkällä maalien tuuletuksina. Toisen erän alkupuolella JYP pääsi kaventamaan, mikä aiheutti kyllä suurta huolta, mutta… TPS vastasi minuutin päästä ja siitä alkoi sellainen show, että katsomossa oli hyvä olla. 2-1 tilanteen jälkeen tilanne olikin pian 6-1. Hyvää yötä JYP ja tervetuloa finaalit. Tarkempi selostus ottelusta löytyy jostain aiemmista kirjoituksista, joten sitä on turha toistaa tähän. Katsomossa olo oli epätodellinen ja onnellinen. Finaalit?! Silmiään ei meinannut uskoa todeksi. Päällimmäisenä tunteena oli hämmästys juuri päättyneestä ottelusta, ilo finaaleista sekä kaamea jännitys siitä, että me todellakin voidaan voittaa…

Tästä välieräsarjasta jäi muuten paljon pikkujuttuja kerrottavaksi jälkipolville. Tämä välieräsarjahan alkoi periaatteessa vuosi sitten, kun pelattiin puolivälieräsarja. Siitä puolivälieräsarjasta jäi perinnöksi aika paljon tunnetta. Silloinhan RD itku kurkussa käski turkulaisten mennä viheltämään Bob Hopelle. Tätä lausuntoa ei unohdettu. Yksi sarjan puheenaiheista oli pahvikypärät. JYP oli lanseerannut puolivälierien jälkeen finaalit 2010 –pahvikypärät. Turussa pistettiin paremmaksi tekemällä tuohon jatkoaikaotteluun RD-pahvikypärät. Kypärissä oli hahmotelma Dufvan hiuksista ja teksti ”There is always hope. Bob Hope”. Eipä tarvitse olla Einstein arvatakseen, että SM-liiga kielsi nämä kypärät.

Sotakirveet TPS-kannattajien ja Dufvan välillä haudattiin ottelusarjan päätteeksi. Kaksi ottelusarjaa kesti tätä vastakkainasettelua. Molemmat saivat omansa kahden kauden aikana, joten ylilataus on varmaankin tulevia vuosia ajatellen purkautunut. Näihin kahteen ottelusarjaan kuuluvien vitsien parasta ennen –päiväys vanheni 19.4. Tällä kertaa Dufva oli asiallinen ja antoi tunnustusta vastustajille. Lopulta haastattelussa hän tokaisi, että he lähtevät Bob Hopen kanssa jonnekin, en enää edes muista, minne. Eikä sillä väliä, tuli muutakin muistettavaa.  

 

Jalkapallon MM-kisat ovat kovaa vauhtia menossa. Seuraavaa peliä odotellessa katselen jälleen hieman menneeseen. SM-liigakausi oli huikeinta pitkään aikaan, joten siitä ei tarvitsekaan ihan heti päästää irti. Huvikseni käyn nyt kevään pudotuspelisarjat Tepsin osalta läpi. Aloitetaan sillä Lukolla.

29.3.2010 Lukko-TPS 2-4

Ennen ottelusarjaa ajattelin lähinnä, että yksikin voitto Lukosta on jo hieno juttu. Lukko oli niin vakuuttava osan runkosarjasta. Ensimmäisestä ottelusta ajattelin, että mitä pidemmälle ottelu menee 0-0-tilanteessa, sen parempi se on Tepsille. No, eihän se hyvin alkanut, 9 minuuttia on aika aikainen vaihe. Siinä vaiheessa tuli tunne, että tämä peli oli tässä. Tärkeä tasoitus erän loppuun nostatti toiveita, mutta Lukon johtomaali toisen erän alkuun tuntui todella pahalta. Siitä tuo ihmeellinen joukkue vaan kuitenkin toipui, vaikka aikaa siihen menikin. Kolmannen erän puolivälin jälkeen alkoi tapahtua. Ensin ihmeellinen tasoitus, mistä alkoi TPS-vyöry. Taisteluvoittomaali ja vielä tyhjiin. Olo oli hieno, se yksi on viety Lukolta – nyt tämä sarja ei pääty suoraan neljässä (Lukolle).

31.3.2010 TPS-Lukko 5-0

Seuraava matsi alkoi kyllä sitten ihan erilaisissa fiiliksissä. Pieni toivonkipinä eli siitä, että Tepsi voisi kotonaankin nyt piristyä, eikä Lukko kävelisi yli. 1-0-tilanteessa oltiin aika tulisilla hiilillä. 2. ja 3. maali seurasivat toisiaan, joten tunnelmat vähän helpottuivat. Ja näin jälkeenpäin kun ajattelee, oli Lukko kyllä tässä pelissä todella lapanen. Olisi ollut ihme, jos Lukko sen olisi voittanut. 3-0-tilanteessa ei ollut mitään hätää. Ottelu olisi voinut päättyä enemmänkin kuin 5-0, mutta se oli ehkä riittävästi. Viimeinen maali oli ehkä turhankin nöyryyttävää. Maaleissa Turkuhalli kuitenkin ”räjähti”, ja fiilis oli mahtava. 5-0 suvereenilla esityksellä oli jo ihan mahtavaa. Se oli iso juttu Turussa.

2.4.2010 Lukko-TPS 0-1

Nyt oli selvää, että TPS pystyi voittamaan Lukon. Lukko oli kuitenkin ärsytetty Turun nöyryytyksestä. Ensimmäistä kertaa ottelusarjan aikana ennen tätä peliä minut valtasi suunnaton jännitys. Aiemmin olin vain odottanut pelejä ja toivonut parasta. Jännitys valtasi ennen tätä peliä sen vuoksi, että voitolla TPS saisi mahdollisuuden ratkaista ottelusarjan itselleen. Anteeksi mitä?  Ottelustahan tuli kaikkien jännitysnäytelmien äiti ja isä. Lukko tuli päälle, mutta Atte pelasi loistavan ottelun. Lukko kilautti ylähirteen, mutta maalia tilanteesta ei tullut. Tuli yli- ja alivoimia, mutta maaleja ei näkynyt, kunnes… Kolmannen erän puolivälissä TPS sai kahden miehen ylivoiman. Lee Sweattin one timer –laukaus uppoaa Tellqvistin selän taakse ja Rauma hiljenee. Loppuerän TPS peruuttelee ja puolustaa. En kykene katsomaan loppuerää, vaan steppaan pitkin taloa. Voitto tulee, ja vastoin kaikkia odotuksia, on TPS:llä mahdollisuus viedä sarja.

3.4.2010 TPS-Lukko 4-2

Halli loppuunmyyty. Omat paikat aivan piippuhyllyllä. Päällimmäisinä tunteina pelko ja jännitys. Ja odotus. Nyt ei kelpaa enää mikään muu kuin se, että TPS menee tästä sarjasta jatkoon. 3-0-johdon sössiminen olisi aivan uskomaton suoritus. Kaikki alkaa hyvin. Meteli on korviahuumaava. Yleisö on täysin Tepsin puolella ja takana, mutta Lukon tasoitusmaali herättää pelon. Tepsi jännitti jonkin verran pelaamista, mutta pystyi onneksi kääntämään esimerkiksi yleisön odotukset voimavaraksi. Helposti 11 000 henkilöä kääntyy peikoksi. Lukon 4-2-maali herätti vielä hieman pelkoa ja jännitystä, mutta loppujenlopuksi sekin oli vain kosmeettista. Pian jäälle lentää rantapalloja, ja joukkue kiittää yleisöä pitkään jäällä. Suuri osa yleisöstäkin jää halliin kiittämään joukkuetta. Ihmiset huutavat ja taputtavat sekä lähtevät Leggion, Sweattin ja Maston (illan komein maali, btw) huudatukseen mukaan. Ulkona paistaa aurinko, ja ihmiset hymyilevät toisilleen. TPS-liput liehuvat autojen ikkunoista. 4-0 Lukkoa vastaan tuntuu mestaruudelta. Tuntuu, ettei tästä paremmaksi voi olotila mennä…

 

Ennen kuin lähden huomenna purkamaan tuntojani pelaajista, on pakko ottaa kantaa siihen, miten pudotuspelien edetessä Tepsin otteita kommentoitiin. Tai siis, miten Tepsin otteita ei kommentoitu, vaan keskityttiin vastustajien analysointiin. Okei, saatoin syyllistyä tähän itsekin, mutta sillä ei ole väliä. Sillä on väliä, miten urheilumediassa kommentoitiin TPS:n menestystä.

Lukko – TPS 0-4

Lukon pelit lähtivät alaspäin jo maaliskuussa, kuntopiikki oli ajoitettu väärin, oltiin tyytyväisiä runkosarjan kolmanteen sijaan. Pelaajat olivat väsyneitä, ratkaisupelaajilla oli vammoja. Kovanen puuttui puolustuksesta. Jos olisi ollut Vehanen maalilla, olisi Lukko mennyt heittämällä jatkoon.

JYP – TPS 2-4

Kärpät väsytti JYP:n niin, että Tepsin oli helppo edetä finaaliin. Pelaajat väsyivät sarjan edetessä. Ratkaisupelaajia kuormitettiin liikaa. Jarkko Immosen poissaolo vaikutti ylivoimapeliin. Pihlmanin poissaolo vaikutti.

Niinpä niin.

HPK – TPS 1-4

Peli on harvinaisen selvä. 15 pudotuspeliottelua, 3 tappiota. Finaalien jälkeen toimittajatkin heräsivät, koska HPK kaatui suhteellisen helposti. Ei ollut kyse Lukon, JYP:n tai HPK:n huonoudesta. Oli kyse siitä, että TPS oli vain ylivoimainen vastustaja tämän kauden pudotuspeleissä näille joukkueille. 15 ottelua on paljon. Runkosarjassa TPS meni usein tällaisessa ottelumäärässä ylös ja alas moneen kertaan. Tällä kertaa taso pysyi melko samana koko ajan.  Tepsi oli murskaava.

Turha on puhua näiden joukkueiden huonoudesta, mikä auttoi TPS:n mestaruuteen. Juttu on vain niin, että TPS teki nämä vastustajat huonoiksi olemalla niin hyvä. Tepsillä oli eväät näiden joukkueiden kaatamiseen, mutta nämä joukkueet eivät taas kyenneet kaatamaan Tepsiä.  

Tuloksena on mestaruus loistavalla pelaamisella. Deal with it.

Vielä ennen vappuhulinoita ja ensi viikon hehkutustekstejä yksi fiilistelykuva.

Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet?