Virpi Kuitunen on perin ristiriitainen hahmo suomalaisessa urheilumaailmassa. Omakin suhtautumiseni Kuituseen on kaksijakoinen, joskin aivan selvästi plussan puolella.
Olin itse todistamassa vuonna 2001 Kuitusen MM-kultaa Lahden takaa-ajokisassa. Kuitunen nousi suomalaiseksi sankariksi, mutta jääkiekkotermein heti seuraavassa vaihdossa muuttuikin konnaksi dopingkäryn myötä. Lahden tapahtumilla on tietysti ollut vaikutus siihen, miten Kuitunen esiintyy lehdistön ja median edustajien edessä. Lehdistö on kuitenkin tietyllä tapaa ajanut takaa Kuitusta. Urheilukansa on jakautunut kahtia; on niitä, jotka ovat antaneet anteeksi ja niitä, jotka puukottavat koko ajan selkään.
Kuitunen nousi kuitenkin tuhkasta aivan maailman huipulle. Huippuvuosiin mahtui maailmancupin kokonaiskilpailun voitot kahtena kautena, kaksi Tour de Skin voittoa ja yksi 2. sija, mahtavat Sapporon MM-kisat sekä tietysti yksittäisiä osakilpailuvoittoja. Silloin oli hienoa olla suomalainen hiihtourheilun seuraaja. Valitettavasti ura lähti laskuun sen toisen TDS:n voiton jälkeen. Mutta niin käy varmasti monille urheilijoille. Harva haluaa lopettaa aivan huipulla.
Se, mitä eniten ihailen kuitenkin Kuitusessa, on hänen huippu-urheilijan luonteensa. Sitä luonnetta on harvoilla suomalaisilla. Hän on itsevarma, laskelmoiva ja kylmäpäinen taktikko. Samanlaista taktista osaamista ja kylmäverisyyttä ei monella suomalaisella urheilijalla ole, mikä on sääli. Jos samanlaista luonnetta olisi muillakin suomalaisilla urheilijoilla, olisi meillä varmasti monta arvokisamitalistia enemmän.
Ehkä tietyllä tavalla Kuitusen varovaisuus median edessä alkoi ärsyttää loppuvaiheessa. Hän ei kertonut juuri mitään, oli lyhytsanainen, puhui ihmeellisiä arvoituksia ja oli muutenkin pidättyväinen. Toki sen ymmärtää, sillä kukapa meistä alavireisenä olisi kovinkaan ihmeellisellä juttutuulella. Mutta jollain tasolla sen vuoksi aloin pitää Aino-Kaisa Saarisesta, jota pidin vielä muutama kausi sitten vielä hieman ärsyttävänä. Hänen olemuksensa haastatteluissa on ihan erilainen kuin Kuitusen. Toki heidän luonteissaan on eroa, mutta nykyään olen alkanut arvostaa suorapuheisempia urheilijoita. Saarinen, Heikkinen ja Jauhojärvi esimerkiksi.
Tämän kauden lopulla Kuitunen on ollut erilainen. Hän on näyttänyt pettymyksen tunteensa paljon selvemmin. Tämän MC:n finaaliviikonlopun aikana Kuitunen on ollut rennompi ja vapautuneempi. Etsikääpä vaikka YLE:n arkistojen kätköistä tai jostain muualta haastattelu esimerkiksi tämän vuoden Tour de Skin ajoilta ja verratkaa sitä johonkin tämän MC:n finaaliviikonlopun haastatteluun. Eroa on luultavasti kuin yöllä ja päivällä.
Muutama toive minulla on kuitenkin Kuituselle:
- Älä jätä suomalaista maastohiihtoa aivan täysin. Uran loppuminen on valtava menetys suomalaiselle hiihdolle. Valmennuksellisesti löytyy varmasti paljon annettavaa, erityisesti taktisella ja henkisellä puolella.
- Kerro totuus Lahdesta.
- Kerro, mikä alkoi mättää viime kauden jälkeen.
- Lemppaa se Sarasvuo ja hommaa joku kunnollinen mies! (Sarasvuon kohdalla Kuitusen arvostelukyky on mielestäni pettänyt ihan täysin.)
Youtubesta voin onneksi kelailla vaikka maailman tappiin saakka videoita Kuitusen suorituksista. Harmittaa kuitenkin, kun yksi kaikkien aikojen suosikkiurheilijoistani lopettaa. Kiitos mahtavista vuosista.
ps. Ensi viikonlopun SM-hiihtojen jälkeen kirjoittelen luultavasti (toivottavasti) jotain yleistä maastohiihtokaudesta.
